Paha maa

Oletteko katsoneet elokuva pahamaa jos niin mitä piditte?
Ihmiselämä menee parempaan tai huonompaan suuntaan pienien asioiden takia. Näistä asioista kertoo kohua aiheuttanut Aku Louhimien Paha maa, jossa elämät menevät huonoon ja todella huonoon suuntaan.

Paha maa on episodeihin jaettu elokuva, joka on selvästi hakenut innoituksensa Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maasta. Elokuvassa on yli kymmenen henkilöä, joiden elämän nousuja ja tuhoja seurataan läheltä ja kaukaa. Episodit kietoutuvat toisiinsa ja tuovat henkilöhahmot yhteen ja erilleen ties kuinka monta kertaa, aivan kuten Quentin Tarantinon Pulp Fictionissa tai Alejandro Iñárritun Kahdessakymennessäyhdessä grammassa. Kaikki tämä tapahtuu Helsingin yössä ja päivässä, kiehtovinta on kuitenkin se, että kaikki henkilöt ovat tavallisia ihmisiä.

Paha maa on erinomainen kotimainen elokuva. Se on jäntevästi kirjoitettu teos, jonka näyttelijätyöt ovat uskomattoman hienoja ja ennen kaikkea uskottavia (kyllä, jopa Jasper Pääkkönen). Tarinat ovat niin mielenkiintoisia, ettei kelloa tule edes mieleenkään vilkaista. Aku Louhimies ja Markus Selin (tuottaja) ovat saaneet tuotannon toimimaan ja kameran liikkumaan kotimaisittain hienolla tavalla. Vaikka elokuva kertoo vakavista asioista ja on pysäyttävää draamaa, on mukaan saatu myös roima annos mustaa huumoria ja toimintaa, joka tekee elokuvasta mielenkiintoisen katsella.

Itse anna elokuvalle asteikolla 1 – 5  5 tähteä

Hyvää uuttavuotta

Haluan toivotta kaikille bloggaajille ja kaikille niille jotka ovat vähänaikaa pitämääni blogia lukeneet. Toivon että uudestavuodesta tulee hyvä ja onnellinen vuosi.

Tämä taitaa olla liian aikaista uusivuisihan on vasta huomenna mutta lähden aamulla maalle uuttavuotta juhlimaa.

Tämä vuosi on ollut tasainen. Koulussa on mennyt hyvin. Kummityttöäkin olen käynyt katsomassa ja seurannut sen kehitystä. Iloisiakin uutisia on ollut. Kaverille syntyi oma pienokainen.  Kavereiden kanssa on tämän vuoden aikana koulussa jaettu ilot, surut, murheet ja myös hauskat juttu ja naurettu paljon. Hauskoja juttuja on myös vapaaaikana tehty.

Paras juttu mikä tänä vuona on sattunut on ollut se, että kaverini muutta myös keskustaan opiskelupaikkakunnalle asumaan ja saadaan tehdä vapaa – aikana kaikkea kivaa yhdessä.

Kavereiden kaa

Nyt tässä ollaan kaverin luona. Meitä on täällä 3. Puhutaan yhteiskunnan asioista ja mangasta. Mielenkiintoset puheenaiheet

Aamuja

Mitäs teidän aamuun kuuluu? Minun aamuni on alkanut hyvin. Söin tossa äskön aamupaala ja katselin telkusta lukio sarjaa. Nyt pitäs levittää pyykit narulle kuivumaan ja sit soittaa kamulle et lähtiskö se käymään mun kaa kylällä (Vähä oli sellasta puhetta et se lähtis). Jos vaikka kävis kattelemassa löytäskö alennusmyynistä jotain kivaa. :) Uudet farkut pitäs kyllä löytää. Jospa jotain muutakin löytäisi. Muuten tälle päivälle ei ole suunitelmia kuhan vaan ottaa rennosti kun eilen tuli tehtyä niin paljon koulutehtäviä pois.

Mutta nyt pitää mennä pyykin levitykseen ja soitella sille kaverille. Heippa :)

Hei maailma!

Terve! Tämä on ensimmäinen blogimerkintäni. Ajattelin tänään aloittaa bloggaamisen. Bloggaaminen on jo pitkän aikaa kiehtonut minua. Noo itse olen kova kirjoittamaan päiväkijoja,  jospa se tämä bloggaaminenkin onnistuisi. Niin ja tietenkin blogimerkintöjäni saa kommentoida. :)   – jati -

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi